Ennen blogin hiljentymistä pieni muistelo yhteisestä ajasta Ison Deen kanssa.

Tämmäinen tamma muutti tammikuussa 08 Katajasuolle

Ja aloitimme harjoittelun...

Dina sai kaverikseen Leijona-ruunan...

... ja kotiutui nopeasti.

Johanna alkoi treenata Dinan kanssa koulukiemuroita (1), (2), (3)

Edistystä tapahtui nopeasti.

Itse harjoittelin Dinan kanssa hyppäämistä ja sekä minä että Dina nautimme puuhasta kovasti!

Aika pian lähdettiin kokeilemaan kisaamistakin. 

Mutta keväällä Dinan toisesta etusesta löytyi vanha hankosidevamma ja hyppääminen piti jättää. Se oli surku, mutta sen sijaan Johanna keskittyi yhä enemmän kouluratsastustreeniin ja tietenkin itsekin kävin koko ajan tunneilla Dinan kanssa.

Alusta asti harjoittelimme myös maastoilua, jota Dina ei edellisessä kodissaan ollut kovasti harrastanut ja aluksi sitä kovasti jännittikin maastossa. Pian päästiin kuitenkin tekemään oikein leppoisia lenkkejä.

Kevät toi mukanaan muutoksia. Dinan sydänystävä Leijona myytiin ja Dina lähti laitumelle.

Kesälomalle lähdössä!

Laidunkauden jälkeen Dina muutti uuteen talliin...

... ja jälleennäkeminen Leijonan kanssa neljän kuukauden jälkeen oli silminnähden iloinen!

Uudella tallilla etenkin maastoilumahdollisuudet paranivat huimasti ja päästiin tutustumaan mm. vedessä kahlailuun.

Johanna jatkoi treenailua koko ajan. Välillä käytiin maneesillakin.

Talvella muutettiin taas, tällä kertaa ihan oikeasti maalle ja maneesitreenit vaihtuivat peltoratsastukseen...

... ja ahkeraakin ahkerampaan maastoiluun UPEISSA maastoissa.

Johanna ja Dina treenailivat urhoollisesti säässä kuin säässä:

Satoi...

... tai paistoi.

Pakkasessa...

... ja helteessä. Ihan kaikista kurjimmilla keleillä ei ole edes kuvattu. Esimerkiksi silloin, kun on satanut räntää vaakasuoraan tai kun kentällä ei vielä ollut valoja eikä aitoja ja kouluratsastuskuviot piti suorittaa otsalampun valossa...

Vaan hyvälle on silti meno aina näyttänyt. Myös valmennuksissa käytäessä.

Hyvin alkanutta uintiharrastusta päästiin jatkamaan, tällä kertaa meren sijasta joessa.

Myös ahkera kiipeilytreeni tuli kuvioihin. Tässä mennään täyttä vauhtia ylös Uuperinrinteille.

Välillä harrastettiin toki myös rennompaa lekottelua kaiken uurastuksen vastapainoksi. Tässä Dinan ja Leijonan mukaan maastoilua harjoittelemaan on päässyt Nisse-nuorukainen.

Vauvamahan estäessä ratsastuksen, harjoittelin Dinan kanssa juoksuttamista ja opinkin siltä ihan valtavasti uutta.

Aika eri näköinen kuin ensimmäisessä kuvassa, eikös?

Ja ratsastuksessakin malli on vähän erisorttinen, kuin ihan ensimmäisissä videoissa.

Dinasta kehkeytyi myös talutusratsu.

Ja rakas puudeli.

Johannan korvaamattoman avun lisäksi Dinaa hoiteli ja liikutteli aina tarvittaessa Sanna.

Ja Mariannekin.

Kiitos heille kaikille kovasti kaikesta avusta!! Myös osa näistä kuvista on Sannan ja Mariannen ottamia. Taitaapa joku olla Johannankin kuvaama.

Viime lauantaina oli upea aurinkoinen pakkaspäivä ja Dina ja Leijona pääsivät viimeistä kertaa yhdessä maastoon. Kurjalta tuntuu että ystävät joutuivat taas eroamaan, mutta sellaista elämä joskus on.

Viimeistä kertaa Dinalla ratsastamassa.

Näiden kuvien myötä tämän blogin päivitys loppuu. Nissen ja varmaan Leijonankin kuulumisia voi vastaisuudessa lueskella Nissen blogista. Dina muutti Lappeenrantaan, opettamaan uudelle tädille ratsastuksen saloja. Itse vietän nyt jonkun ajan hevosetonta (mutta toivottavasti ei ratsastuksetonta) elämää ja säästän rahaa, jotta sitten joskus tulevaisuudessa taas voisin hankkia itselleni ihan oman kaviokkaan.

Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille, blogi jääköön tänne lueskeltavaksi.

:) Kati

Kentälle vievällä tiellä oli liioittelematta Dinaa ryntäisiin asti lunta. Se oli ainoa kohta, kun tamma kerran pysähtyi ja vilkaisi minuun hieman kysyvästi, että oletkos ihan oikeasti tosissasi. Ja kun kehoitin vaan jatkamaan matkaa, niin urhoollisesti se kahlasi sadan metrin matkan kentälle, vastatuuleen. Kentälle oli toiseen päähän kinostunut lunta, mutta toiselle puolen saatiin muodostettua mukavasti iso rinki suoraan valon alle. Ja niin vaan tehtiin lumituiskussa ihan normaali treeni, Dina oli suorastaan ilo ratsastaa. Todella mukava, pehmeä, rento ja yhteistyöhaluinen! Siinä ratsastellessani mietin, että kuinka kultainen voi hevonen olla? Ihan jokainen ei olisi moiseen säähän mukisematta lähtenyt ja tehnyt vielä töitäkin oikein iloisin mielin!

Ja sitten se itsekritiikki:

Ei se ratsu alta katoa vaikkei sitä koko ajan tuijottaisikaan... Ja oikeasta (sisä)ohjasta ei myöskään olis tarvis kiskoa ihan hysteerisesti koko ajan.

Ja missä on vasen jalka missä?

Ja taas se katse.... *huoh*

Tää kuva piti vielä laittaa, kun kymmenistä kuvista tämä oli ainoa, missä täti edes vähän vilkuilee eteensä... Jotta näin. Ja miks noi varpaat osoittaa kuvaajaa eikä eteenpäin? Sekin vielä.

Eihän nämä mitään uusia asioita olleet. Mutta jospa julkinen häpeä auttaisi, ja saisi viimein jonkun ryhtiliikkeen aikaan. ;) Katseen ja vasemman jalan lisäksi korjattavaa olisi myös oikeassa kyljessä, joka lysähtää kasaan ja koko yläkropassa ja lantiossa, jotka kääntyy ihan ihme mutkalle ja haittaa vasemman kierroksen ratsastamista. Tosin tuon katseen korjaaminen auttaisi jo paljon koko ryhtiin. Katsotaan vaikka keväällä uudestaan, jookos?!

Vähän vielä liikkuvaa kuvaa. Dina on hieno ja kultainen, kun sietää tädin harjoittelua. <3

Eilen sitten oli "vain" -18 astetta pakkasta ja upea täysin tyyni aurinkoinen keli. Päätin sitten lähteä maastoon nauttimaan kauniista talvisäästä. Ajattelin vielä, että lähden ns. koulun lenkille, jossa tavallisesti on hyvin rauhallista, kun pohdin että Uuperinrinteiden suunnalla voisi olla enemmänkin liikennettä, jos laskettelijoita uskaltautuu pakkasta uhmaamaan. No, muutama muukin oli ilmiselvästi miettinyt samaa... Oli nimittäin vilkkain maastolenkki aikoihin!

Heti alkumatkasta kohtasimme kolme lasta, joista yksi oli liikkeellä hiihtäen, yksi kävellen ja yksi potkukelkalla. Ohi päästiin kunnialla, kunhan tytöt malttoivat pyynnöstäni pysähtyä paikoilleen. Sukset ohitettiin pienellä vilkaisulla, potkukelkka meinasi Dinan mielestä olla vähintäänkin kuolemaksi...

Sitten saatiinkin mennä jonkun aikaa ihan omassa rauhassamme, kunnes juuri parhaan laukkasuoran alussa seisoi traktori tien poskessa. Ja läheisessä pajukossa metsuri kaatoi puita. No, ingen panik, ohitetaan traktori, tervehditään metsuria ja nostataan sitten sen laukka. Vielä mitä! Seuraavaksi edessä näyttäisi tulevan 2 hevosta! Lähempää nähtynä ravuri kärryineen sekä toinen heppa käsihevosena. Lajitoverit olivat jostain syystä Dinan mielestä lähes yli (no ohi-) pääsemättömän kammottavia... Kuski ystävällisesti hidasti ja alkoi jutustella, jolloin Dinankin pahin kammo hälveni. Onneksi suora on piiitkä, joten vielä ehditään kivasti laukkailla, mietin ohjia keräillen. Vaan kun ei niin ei - ennenkuin ehdin laukkaa nostaa, huomaan edessä taas liikennettä. Koiravaljakko! Siis kyllä, todellakin koiravaljakko. Dina ei pelännyt koiria, mutta minua hieman pelotti sutta muistuttavat otukset jotka valjaissaan kiskoivat meitä kohti kun ohitimme... Nyt viimein päästiin laukkaamaan, mutta johan kohta ihmettelen, kun ratsu ottaa yhtäkkiä hurjan kiihdytyksen eteenpäin. No, laukattiin kuitenkin suora loppuun ihan asiallisesti ja kun siirryn raviin ja käyntiin, huomaan kintereillämme henkilöauton! Se oli tainnut sitten ajella perässämme koko laukkapätkän ajan... Päästettiin kärsivälliset autoilijat ohitse ja jatkettiin matkaa.

Pienen rauhallisemman pätkän jälkeen alkoi taas tapahtua. Tulimme koulun kohdalle, josta lenkki on saanut nimityksensä. Koulun pihassa on tietenkin luistinrata, ihan tien vieressä. Ja siellä tietenkin luistelijoita, joista osa vieläpä kiipeili kentän laidalla olevan korkean lumivallin päällä. Ja heti luistinkentän jälkeen, luultavasti kapeimmassa mahdollisessa kohdassa ajaa vastaan rekka. Siis ihan koko tien levyinen rekka. Kovaa. Ja tietenkin koko Metsäkylän varmasti ainoa piittaamaton kuski, joka ei viitsi hidastaa pätkääkään. (Yleensä siis tuolla kohtaa vain todella ystävällisiä ja huomaavaisia autoilijoita!) Jouduttiin väistämään lumipenkkaan, piikkilanka-aidan kupeeseen. Silloin kiitin kaikkia mahdollisia tahoja mielessäni siitä, että alla sattuu olemaan liikennevarma ja kuuliainen ratsu, joka ei rekoista piittaa ja malttoi pysyä pienessä tilassa aloillaan!

Loppumatkasta vastaan tuleva sauvakävelijä ei saa osakseen edes vilkaisua. Sitävastoin keskelle risteysaluetta tien laitaan jätetty rekan perävaunu on Dinan mielestä kammottava. Vai liekö vaan tuohtuneena tuijottanut väärää pysäköintiä. ;) Epäilen, että kyseessa saattoi olla saman piittaamattoman rekkakuskin tekoset, jonka olimme hetki sitten kohdanneet. Kun melkein oltiin kotipihassa jo, vastaan ehti vielä suhata nurkan takaa yllättäen kevytmoottoripyörä... Mutta selvittiinpä siitäkin lenkistä ja silloin kun ei liikennettä ollut ihan ruuhkaksi asti, ihasteltiin kauniita maisemia ja päästiin tekemään ihan töitäkin ja Dina malttoi rentoutuakin. Aika hyvin minusta hevoselta, jolla ei pitänyt pystyä maastoilemaan ollenkaan, ainakaanyksin! ;)

Sanoinkin takaisin päästyämme, että tänään tulikin vastaan kaikki kuviteltavissa olevat kulkupelit. Mutta tarkemmin ajateltuna ainakin moottorikelkat ja irtokoirat jäivät vielä puuttumaan. Ne kohdattiin edellisenä päivänä. :p

Ja meidän maastoja tuntemattomille lukijoille kerrottakoon vielä, että olen samaisella lenkillä maastoillut noin keskimäärin kerran viikossa syksystä asti. Koko tuona aikana vastaan on tullut yhteensä yksi auto, yksi kävelijä, yksi ratsukko ja yksi ravuri. Että siihen nähden vilskettä oli suhteettoman paljon...

Marraskuun lopulla maisema näytti vielä tälle:

Aika pian edellisen kuvan jälkeen tulikin lunta. Ja sitä sitten tuli ihan kunnolla ja paljon. Ja tulee edelleen... Viime aikoina on siis harrastettu jos jonkunlaista hangessa kahlailua ja lumimyrskyratsastusta! Toisaalta kauniina päivinä onkin sitten ihan tosi kaunista ja maastoillessa tuntuu kuin vaeltelisi jossain upean valkoisessa satumaassa. Oikein talven ihmemaa! :)

Ennen joulua Dina sai uuden lainakuskin, kun Marianne kävi kokeilemassa ja tykkäsi. Lupasi tulla toistekin! :)

Sanna raportoi sähköpostitse seuraavasti:
"Meillä on ollut oikein leppoisaa Dinasesi kanssa. Mulla oli eilen kamerakin mukana, kun Martsu meni Dinalla. Mä olin alkuun Leijonan kans kentällä, ja heillä alkoi heti sujua ihan leppoisasti. Kävin tallis vaihtamas hevosen, ja sit mentiin loppukävelylle joenrantaan, josta otettiin yhteiskuvakin… Vaikutti sille ettei Dina isommin perustanut mokomasta kakarasta ( joka yritti näykkiä ), mut sit kun oltiin tallis, ja vaik siel oli muitakin heppoja sisäl, niin kun otettiin Nils käytävälle, niin alkoi Dina ihan hurjasti höristä Nisselle, eikä enää irvistellyt kun nenittelivät kaltereiden läpi, joten Nils nimettiin Dinan ”varavarsaksi”."

 
Dina ja Marianne
 

Dinan ilme kertoo aika hyvin, mitä se on mieltä lapsenvahtivuorosta. ;)

Tässä kuva samasta parista tapaninpäivänä:

Lastenratsuna olon lisäksi Dina on harjoitellut viime viikkoina myös tätiratsuna oloa, kun on ruvettu liikuttamaan nyt jo vähän normaalimmin. Pohjien ja säiden salliessa siis. Välillä oli kyllä niin kovia pakkasia, ettei voinut kuin käveleskellä, mutta urhoollisesti ollaan kuitenkin Dinan kanssa kentällä treenailtu melkein säällä kuin säällä! Sankarit. ;) Pikku hiljaa yhteinen sävel alkaa löytyä. Tai ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. :) Johanna kävi eilen pitämässä vähän tuntiakin pitkästä aikaa. Jospa tästä vielä päästäis ihan kunnon työn touhuunkin jossain vaiheessa! :)

Nyt toivotetaan kuitenkin rakkaille lukijoille oikein mukavaa ja herkkujen täyttämää ihanaa joulua!

Joulumaastoon ei ikävä kyllä tänä jouluna päästä, kun Leijona on edelleen potilaana. Talvinen maastoilukuva siis viime talvelta. Tästä alkaa meidän baana... Ja sitä sitten riittää enemmän kuin uskottekaan! Ja tuo on siis se lyhyt suora. ;)

Rapsaa viime viikkojen tapahtumista, toivottavasti kuvien kera, kunhan jouluähkystä selvitään! :)

Viime viikkoina on hepsuilla riittänyt terveydenhuollollista toimenpidettä melkein kiireeksi asti. Ensin kävi kengittäjä laittamassa molemmille talvimonot alle. (Ja sitten toki suli lumi ja tuli keskieurooppalainen ilmanala...).

Sitten oli kauneussalongin vuoro.

Tässä pääsee karvoistaan Dina. Molemmat olivat kasvattaneet sellaiset talviturkit, että niiden turvin olisi varmasti pärjännyt Siperiassakin... Ensin lähti turkki Leijonalta kun äijällä oli hiki kainalossa jo kävelylenkin jälkeen... Ja pian tulin siihen tulokseen, että ei se auta kun ajella Dinakin, vaikka se aika viluista tyyppiä onkin. Samaan syssyyn sitten vielä ajeltiin Lefaakin lisää, kun klippauksesta huolimatta oli villahousut aina ihan hiestä märät lenkin jälkeen.

Ei pääse pötsiä paleltamaan, on Leijona ilmeisesti tuumannut... Erityisesti sen turkki oli ihan käsittämättömän pitkä ja tuuhea. Noin niinkun puoliverihevoseksi. Shetlanninponit ja sensemmoiset sitten erikseen. ;)
Meidän molemmat hepat ovat kyllä ihan mielettömän kivakäytöksisiä. Kumpaakaan ei hetkauttanut pätkääkään tämäkään toimenpide. Tai Dinaa pelotti ihan pikkuisen klipperin jatkojohto, mutta kun saatiin kone käyntiin, sekin totesi että ahaa... tämä homma, ok. ;) Yksin sai molemmilta ajella ihan rauhassa mahanaluset, jalkovälit ja kainalotkin niin, että etujalka on nostettu toisella kädellä ja toisella sitten käyttelee konetta. Leijona osasi jopa asettaa jalan aina siihen kohtaan, mihin sitä nostamalla siirsin, että oli helpompi ajella! :D Kaveri siis seisoi pyynnöstä kintut harallaan...

Tämmöinen karvakasa lähti Dinasta, kun ajeltiin pelkästään "takkia auki" eli vauhtiraita kaulaan ja kylkeen. Leijonasta ilmeisesti oli vielä vähemmällä ajelulla lähtenyt suunilleen puolta suurempi kasa... xD

Tänä aamuna kävi sitten vielä Hannu-setä raspaamassa ja rokottamassa molemmat sekä taivuttamassa Dinan takaset. Hannun vierailu aiheuttaa erityisesti Leijonassa aina hienoista kammoksuntaa, etenkin kun nyt oli jo valmiiksi poikkeustilanne päällä (heppojen mielestä) kun heidät olikin jätetty sisään kun muut menivät pihalle. Mua odotti kaksi hyvin valpasta pollea kun menin talliin "Meidät on hei varmaan kuule unohdettu tänne!". Joka tapausessa sekä raspaukset että rokotukset sujuivat pientä periaatteellista vastustelua lukuunottamatta molemmilta hyvin ja ilman rauhoitusta. :) Ja Dina oli taivutuksessa ihan puhdas. "Sillä on tosi hieno ravi tällä hetkellä" oli eläinlääkärin kommentti. :) :) :) 

Nyt pidetään hieman kevyempää kautta vielä rokotusten jälkeen ja muutenkin. Pihejä kun ollaan niin säästellään tuliteriä hokkeja ja odotellaan lunta. ;)

Ensin kuitenkin kuva melkein kuukauden takaa, kun vielä saimme nauttia upean aurinkoisista syyspäivistä. Dinan ja Leijonan ollessa tosiaan vähän kevyemmällä liikunnalla, ehdittiin puuhastella Nissen kanssa:

Täti oli kolmatta kertaa elämässään ohjaksissa, ja ehkäpä kolmas kerta tosiaan sanoo toden, sillä lenkki sujui oikein hienosti ja ilman kommelluksia! (Ekalla kerralla kärryillä ajoin päin pientä puuta, tokalla kerralla reen nurin... No, molemmista kerroista on semmoiset 20 vuotta aikaakin) Nisse on oikein reipas pikku ponksi ja kuuliainen kärryteltävä. Mukavaa vaihtelua ratsastukselle. Kuvassa haetaan tuntumaa kentällä (eikö muuten ole loistavasti hoidettu kentän pohja meillä?!), sitten pian lähdettiinkin maastoon ja Sannakin hyppäsi kyytiin kameran takaa.

Pakkastakin ehti sitten pidellä pari viikkoa ja viikon verran olivat maisemat kuin joulukorteista konsanaan, kun yhden yön aikana satoi puoli metriä lunta. Ja kylläpä oli ihanaa maastoilla iltasellakin, kun lumen ansiosta jopa näki mihin on menossa! :D Ja pohjat oli loistavia rällättää... Seuraavat kuvat on otettu viikonloppuna ennen suurta lumimyrskyä. Kaunista silloinkin oli, kun kuura kimalsi puiden oksilla auringossa. Eipä se kuvissa niin kauniina näy, mut kuvitelkaa. ;)

Ässäkin lenkillä mukana... Nämäkin kuvat Sannan ottamia.

Syksyä vietettiin ahkerasti maastoillen ja kauniista syyssäistä ja maalaismaisemista nauttien. Tallin läheisyydessä on Uuperin laskettelurinteet, joiden ympäri kulkee yksi vakiolenkeistämme. Matkalle sattuu suuri hiekkakuoppa, jossa on kiva kiipeillä:

Aikaisemmin tyydyimme vain kiertämään kukkulan ympäri, mutta nyt syksyllä seikkailumieli sai vallan ja päätimme Sannan kanssa karauttaa ihan huipulle asti. Laskettelukeskukselle nousee mukava hiekkatie - suorastaan loistava laukkamäki! Ja mäen päältä aukeaa komeat näkymät koko Metsäkylään:

Kuva ei kyllä millään lailla anna oikeutta maisemalle todellisuudessa. Mutta yrittäkää kuvitella - peltotilkkuja ja ruskan värittämiä metsälämpäreitä silmänkantamattomiin. ;) Tallillekin näkyi, Leijona ja Dina tiirailivat varmaan joko Tiia on tuonut heinät tarhaan. ;) Yllä oleva kuva on otettu suunilleen kahvion korkeudelta (laskettelua harrastavat tunnistanevat paikan...) eikä siis ihan huipulta vielä...

... joten olihan se mentävä ihan ylös asti. Hiihtohissit eivät vielä ole toiminnassa, itse pitää kivuta. ;) Dina harppookin oikein pontevana ylös asti. Leijona ei ollut ihan yhtä innostunut moisesta ahkeroinnista. :p

Tätä kirjoittaessa varmaan Uuperissakin on rinteiden kunnostus jo täydessä käynnissä, sillä kuluneella viikolla tuli melkein puoli metriä lunta! Talvi tuli siis kirjaimellisesti yhdessä yössä ja kertaheitolla. Ja eihän meillä tietenkään ollut mitään valmiutta moiseen, joten hepoille tuli pieni lomanen. Nyt on kuitenkin hokit ja tilsakumit paikallaan ja päästään nauttimaan talven riemuista! :)

Tässä välissä molemmat hepat ehtivät olla hieman potilaanakin. Leijona poti pientä selkävaivaa ja Dina kävi Kouvolassa varmuuden vuoksi kinnerkuvissa. Lefa on pienen levon jälkeen taas oma virma itsensä ja Dinankin kuvat olivat ihan puhtaat. :)

Nyt on sitten muuten tehty vaihto takaisin - Johanna on ottanut Lefan taas hoteisiinsa ja allekirjoittaneen pitäis nyt sitten opetella ratsastamaan omalla hevosellaan! :D Eli ankaraa reeniä luvassa...

Leijona valmistautui koitokseen maastoilemalla ahkerasti ja rentoutumalla edellisenä iltana:

Lähtö oli jo kukonlaulun aikaan, paade oli kuulemma niin tohkeissaan lähdön tunnelmista, ettei malttanut edes aamuheiniä syödä! Ja se on kuulkaa harvinaista se!!

Verkassa, kuvat on mitä on, kun oli vielä aamu-usva...

Radalla alku oli hieno, mutta sitten vanha kettu hoksasi missä ollaan ja mistä on kyse (=ei raippaa...) ja lennokkuus hieman kärsi vauhdin hiipuessa hiljalleen... ;) Kuviot tuli kyllä suoritettua oikein täsmällisesti ja siististi, mutta olisihan tuo voinut edes pikkuisen yrittää näyttää innokkaammalle. Mutta ihan hienoja kuvia saatiin kuitenkin! :) (kaikki muut paitsi verkkakuvat Sannan)

Video evidense

Ihan kohtalaisen tyytyväinen Johanna taisi silti olla radan jälkeen. Jokusen prosentin enemmän pari olisi tiimimme mielestä ansainnut, mutta se siitä. Nyt Leijona saa kuulemma jäädä eläkkeelle koulukisailuhommista, kun sitä kerran ei edelleenkään näin vanhoillakaan päivillä moinen keekoilu tunnu huvittavan. Vaikka se muuten on niin kovasti piristynyt eikä ole laiskuudesta tavallisesti tietoakaan! Kouluareenat jätetään siis tästä lähin suosiolla Dinalle ja Lefa pääsee mahdollisesti sitten esteitä hyppelöimään. Siitä se tykkää. :)

Maaliin päästiin kuitenkin! Phuh! :D

Enks ollukkin häikäisevä!

Oman suorituksensa jälkeen Leijona osasi (edelleen) ottaa oikein rennosti. Ja kisapäivän usvainen aamu valkeni upean aurinkoiseksi päiväksi.

Lettien availun jälkeen urhea kisaratsu pääsi koppiin syömään väliin jäänyttä aamiaistaan tiimin jatkaessa kisojen katselua. Mukavaa vaihtelua tämmöinen kisapäivä joka tapauksessa on arkiseen heppailuun! :)

Jaa tulos? Tuomari H: 55,769%, sij. 17, Tuomari C: 49,615%, sij. 22 -> yhteensä 52,692%, sij. 21 
Hieman siis Leijonan esitys jakoi mielipiteitä...

Ensin Dina, sadevermeet niskassa:

Ja sitten Leijona, jolla oli sen verran tuuria, että sade melkein jo loppui...

Muuving pictures

Ja loppuun pikku teaseri: Ensi viikolla onkin jännät paikat, mutta siitä lisää sitten ajallaan. ;)

Niin, ja Dinalla on taas Svanborgin valmennus edessä. Mutta sitä ei enää jännitetä - sehän menee hienosti tottakai! :)