"Dina" eli Dinastija, 10-vuotias latvialainen tamma muutti elämääni kaksi viikkoa sitten sunnuntaina. Niinhän siinä kävi "perinteisesti"... eli tarkoitus oli etsiä hevosta rauhassa, kokeilla monia, katsella, vertailla... Lisäksi etsinnässä oli nuori, estepainotteinen ruuna. Mutta Dinan selkään kiivettyäni se olikin menoa melkein heti. Kymppivee koulutamma tuli ostettua oikeastaan siltä istumalta! Mutta hetkeäkään en ole (ainakaan vielä ;-) ) ostostani katunut ja mitä enemmän tutustun sitä enemmän tammasta tykkään!

Dina on tullut Suomeen Latvialaisesta siittolasta (jossa se on saanut ainakin yhden varsan, maahantuojan mukaan) ja ollut ensin kahden tädin kimppaheppana ja sen jälkeen äidin ja tyttären ratsuna. Siihen työhön neiti taisi olla vähän turhan vauhdikas, joten tyttö oli myytävänä. Nähtyäni netissä siitä videot, en ollut uskoa silmiäni - todella kivan näköisesti liikkuva hevonen! Ei muuta kuin sähköposti valmentajalle: katso toi! Sieltä tuli sitten vihreää valoa melkein saman tien, mennään katsomaan heti kun mahdollista. Ja niin Dina sitten pian oli suullisella sopimuksella omani, viikko löytymisen jälkeen haettiin tyttö kotiin.

Nyt on pari viikkoa kulunut tutustuessa. Dinalla olikin iso elämänmuutos, edellinen talli kun oli todella pieni (ja hieno!) paikka. Dina asui kahden hevosen siirtotallissa omakotitalon pihassa, samassa pihapiirissä oli toinen viiden hepan pikkutalli ja maneesi. Ympärillä peltoja ja metsää. Nyt se sitten muutti 33 hevosen talliin Katajasuolle, jossa toimii myös ratsastuskoulu. Ja talli sijaitseekin melkoisen paljon vilkasliikenteismmällä alueella. Vilinää ja vilskettä siis riittää aiempiin rauhallisiin maisemiin verrattuna! Rauhallisen kiinnostuneesti Dina on kuitenkin suhtautunut uuteen ympäristöönsä, mitä nyt aluksi käytävillä liikkuvat hepat saivat tytön joka kerta valpastumaan, hirnahtelemaan ja hörisemään. Ja naapuripihalla suhahtelevat ja peruuttelevat rekat ovat aiheuttaneet muutaman pomppelehtimiskohtauksen. Ja pihalle tasaisin välein ilmestyvät trailerit ja maneesiin saapuvat vieraat hepat ovat edelleen hienoisen ihmetyksen aihe. Välillä tuntuu, että tamma on kuin maalaistollo kaupungissa hämmästellessään hulinaa ympärillään! :D Mutta kerran kunnolla ihmetelty asia onkin sitten sen jälkeen ihan ok, kun se on turvalliseksi todettu.

Kahden viikon aikana on ehditty jo ratsastella kahdessa eri maneesissa sekä ulkokentällä. Dinalle tuntuu olevan ihan sama missä se urheilee, kunhan mennään eikä meinata. Vauhtia pitää piisata tai sitten pärähdellään tuohtuneesti jarruttelevalle tädille... Maastossakin on käyty muutaman kerran kaverin kanssa, rohkeasti Dina paineli ensimmäisenä menemään (kun kaveri meni sen mielestä tuskastuttavan hitaasti) vieraissa maisemissa. Hyvin sujuivat teiden ja siltojen ylitykset, autojen ohittamiset yms. Sunnuntaina olisi sitten tarkoitus aloittaa tytön kanssa hyppäämisen opettelu, ainakaan edellisessä kodissa kun ei kuulemma ole juurikaan hypelty. Kokeillessa kuitenkin myös hyppäsimme ja innostuneesti Dina siihenkin juttuun suhtautui, vaikka ihan selvästi ei joka hetki oikein tiennyt mihin olisi jalkansa pistänyt. Yli oli kuitenkin kova hinku kaikista esteistä! :)

Dina on saanut myös uuden tarhakaverin, valmentajan Leijona-ruuna otti likan "hellään" huomaansa. Eli paimentaa sitä tarhassa ja järjestelee missä Dinan kuuluu milloinkin olla. ;) Yhdessä Leijonan kanssa tarhaan ja talliin kulkemiset Dina oppi tosi nopeasti ja lampsii nyt oikein tyytyväisenä kaverin peesissä maisemia katsellen. Sielä kun on niin turvallista eikä tarvi pitää vahtia! Kaverit Leijonasta ja Dinasta tuli oikeastaan heti. Aluksi saivat haistella karsinan kaltereiden läpi ja tarhan aidan yli ja kun kummankaan reaktiot eivät pientä puhinaa suurempia olleet, päätimme laittaa hepat samantien yhteen. Siinä sitten nuuhkuteltiin, Dina esitti yhden vinkupotkusarjan, Leijona hieman pörhisteli uudelle naiselle ja sitten alettiinkin nenutella ja rapsutella. Ei siis mitään suurta draamaa. Heti ystävystyivät ja nyt tosiaan vajaan kahden viikon kuluttua kulkevat kuin vanhat tekijät yhdessä tarhaan ja takaisin. :)

Muutama kuva kaveruksista (Dina ruskeassa loimessa, Leijona sinisessä):

Tänään Teemu-tohtori sitten kävi tervehtimässä Dinaa raspauksen merkeissä. Meinasimme ensin rauhoittaa tamman, kun edellisessäkin kodissa oli kuulemma rauhoitettu, mutta hetken harkinnan jälkeen päätimme kuitenkin kokeilla ilman. Ja eihän siinä mitään ongelmaa ollutkaan! Dina oli oikein reipas ja rohkea hammaslääkäripotilas, hieman vaan silmiä muljautteli, mutta hyvin antoi raspata ilmankin rauhoitusta! Tädin urhea tytteli! :) Kuluneella viikolla myös klippasin Dinan kokonaan, se kun oli vaan loimiklippauksessa ja hikosi kovasti. Hienosti antoi klippailla, vaikka selän päältä ajelu hieman aiheuttikin hämmästyneitä katsahduksia taaksepäin, että mitä ihmettä sä täti teet... Etenkin kun viritin paalinnarun selän yli, että näen missä kulkee klippauksen raja toisella puolella, tamma kun on sen verran iso, etten varvistamallakaan nähnyt toiselle puolelle...

Illalla sitten vielä koulutunti KotiKoutsin tiukassa valvonnassa, nyt onkin lähdettävä hipsimään tallille päin!