Koko yön ja aamun sateen jälkeen alkoi ilma kirkastua (tai ainakin sade lakkasi..) ja laitumella odotti tälläinen perinnemaisema:

Vasemmalla Esko, keskellä seisaallaan Emma ja makuulla Dina, oikealla Taika.
 (Lauman viides, Kismo-tamma oli eksynyt toiselle lohkolle pois porukoista.)

Kävin rapsuttelemassa päivälepoa viettäviä heppoja. Kukaan ei antanut tädin häiritä päiväuniaan. Dina tuntui olevan lähinnä tyytyväinen, kun joku tuli rapsuttamaan korvien sisäpuoleltakin... ;) Ja kuvaussession jälkeen Emmakin pötkähti pitkäkseen ja Taika rojahti ihan raadoksi pitkin pituuttaan... Liekö arvasivat, että tällä kertaa oltiin kuvausten lisäksi liikkeellä ratsastusaikeissa?? Vai onko lomailu muuten vaan niin kovin rankkaa?!

 

Hei kattokaa nyt noita korvia... Jessus sentään. O_o

 

Näyttää se joskus hevoseltakin eikä vaan muulilta. ;) Emma on ottanut mutakylvyn.

Kaverukset. Keksittekö montaa leppoisampaa näkyä??

Kuvaukset saivat riittää ja haettiin riimut tallista. Tuula oli lähdössä meille maastoilukaveriksi ja eräoppaaksi Taikan kanssa. Tarkoituksena siis ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon näyttää Dinallekin hieman suitsia ja satulaa. Mutta sepä ei ollutkaan ihan niin helppoa, kuin etukäteen luulimme. Nimittäin tammatriopa päätti olla antamatta kiinni. Siis nämä samat, jotka hetki sitten pötköttivät tyytyväisenä rapsutettavina ja jotka koko kaksi viikkoa ovat tulleet aidan reunalle notkumaan joka kerta kun ihmisiä on pihalla näkynyt. Niin nyt he ei anna kiinni. Ilmeisesti tämän hauskan leikin keksi alunperin Emma, joka hätyytti Taikaa ja Dinaa kauemmas. Taikaa ei siis saatu kiinni koska se pelkäsi Emmaa. Mä sain napattua Emman kiinni otsatukasta siksi aikaa, että Tuula pyydysti Taikan, mutta kun Emma vapautui, se päätti että he kyllä Dinan kanssa lähtee lätkimään. Ja sittenhän lähtivät.
Uudella yrityksellä Dina (joka siis AINA tähän asti on tullut kutsusta luokse hirnuen...) tuli suoraan mua kohti, mutta kun otin päitset käteen laittaakseni ne päähän, pyörsi arvon daami ympäri ja marssi toiseen suuntaan... Jahans. Kiva. Ei se mitään karkuun säntäillyt, kunhan senverran aina siirtyi kävellen, ettei toivoakaan ollut saada kiinni. Ja Emma säesti vieressä. Lisäksi koko kuviota sotki vielä Esko, joka kyllä kovasti olisi halunnut tulla mukaan siihen, mitä ikinä oltiinkin tekemässä, mutta jota kukaan ei halunnut mukaan. ;)

No, myö tehtiin Tuulan kanssa (omasta mielestämme todella nerokas) sotasuunnitelma: Haetaan tallista leipää. Arvatkaa kiinnostiko tyttöjä meidän käntyt? Siirryimme suunnitelmaan B: laitetaan ne leivät ruokakuppeihin, jos ne sit tulis! Tulihan ne, söivät leivät ja lähtivät lätkimään. Kuinka mahtavaa. Toisella yrityksellä Dina ei edes tullut kupille enää ellei sitä laittanut maahan ja mennyt itse kauemmas... Vieläkö on villihevooosiaaaa? Suunnitelma C: Haetaan sinne ruokakuppiin leipien sijasta prixit, jospa sitten? Juuei. Paitsi Emman ja Eskon olisi kyllä prixin voimalla saanut viedä ihan mihinkä vaan. Se haluttu yksilö eli Dina ei viitsinyt edes vilkaista... Tässä vaiheessa sanoin Tuulalle, että antaa olla, laita sä vaan kuntoon, katellaan joku toinen päivä sitä yhteistä lenkkiä, ei tuota saa kiinni kun sillä ei ole edes mitään ajatusta tulla lähellekään. Naureskeltiin vaan, että katellaan sitten syksyllä kun muut menee talliin yöksi, että josko iso Deekin sitten vaikka päättäis taas ryhtyä kesyhevoseksi. ;)

Tuula meni sitten harjailemaan ja laittelemaan kuntoon. Mä vein päitset pois ja hain vielä tallista leipää ja ajattelin kurillani mennä kokeilemaan, oliko se tosiaan niistä releistä kiinni. Oli. Sekä Emma että Dina olivat taas mun ylimpiä ystäviä kun riimut oli jätetty talliin ja tulivat oikein mielellään rapsuteltaviksi ja leipää syömään. Syöttelin siinä sitten heitä, kapsuttelin, tutkiskelin, jutustelin ja punoin juonia... *kjehkjeh* Takas talliin, päitsistä naru ketjuineen irti kilisemästä ja taskuun piiloon, päitset olalle ja selän puolelle ja lastasin uuden lastin leipää ja porkkanoita mukaan. Ja taas heppoja syöttelemään. Dina meni kuin menikin halpaan! :D Sain päitset livautettua porkkanaharhautuksella päähän!!

Tallipihalla odottikin sitten uudenlainen show, kun meidän neiti lomalainen oli vähän niinkun unohtanut nekin vähät käytöstavat mitä joskus on ollut... Ja toisaalta, eipä meillä juuri ole ulkona kuntoon laittamista harjoiteltu. No, pienen sompailun jälkeen ja Tuulan suosiollisella avustuksella saatiin kyllä sitten kamat Dynamiitin niskaan ja jopa suitset päähän ilman että se karautti horisonttiin kun piti ottaa päitset kaulalle. *huh* Ja pääsin jopa selkäänkin ilman suurempia härdellejä. Mut sitten. Sitten piti ODOTTAA. Ja odottaminenhan on Dinan mielestä tunnetusti aivan turhaa touhua. "Sä olet satulassa, mä olen valmis, mennään!" tuntuu Dee tuumivan aina. Mutta kun piti odottaa vielä että tuula sai Taikalle suitset ja pääsi kyytiin. Dina halus eteenpäin ja kun en päästänyt, se halus taaksepäin. Tyhmä täti ei antanut kuitenkaan peruuttaakaan (päin asioita) ja kun paikallaan seisominen ei ollut vaihtoehto päätti Dina esittää isäntäväelle että hänpä osaa tämmöisiä sirkustemppuja joissa seisotaan tälleen kahdella jalalla ja pomppelehditaan... Jea.

Kaiken tämän jälkeen, kun päästiin pihasta pois, oli meillä oikein leppoisa ja mukava maastolenkki ilman mitään jännitysmomentteja. Uskomatonta mutta totta! Huomenna sitten uudestaan.

Minkäänlaisia kuvatodisteita ei ratsastuksesta ole, koska kaikki käsiparit tarvittiin siihen kuntoonlaittoon...  ;)