Viime viikkoina on ollut karmaisevan kylmää. Elohopea ei ole juurikaan jaksanut kivuta -20 asteen yläpuolelle kuin ihan satunnaisesti keskipäivällä auringon paistaessa. -14 astetta tuntui jo tässä eräänä päivänä auringolla höystettynä suorastaan helteiseltä! :D Tiukempi treenailu on siis jouduttu toistaiseksi unohtamaan ja kävelypäiviä tulee väkisinkin. Mutta aina kun suinkin tarkenee, olen yrittänyt päästä Dinan kanssa maastoilemaan. Kylmyydestä jos vain selviää (toppahousut ja nahkarukkaset on ihan hyvät ratsastusreleet...) niin luonto on kyllä ihan käsittämättömän kaunis, kun kaikki on lumikuorrutuksen peitossa ja aurinko kimmeltää hangella. :) Silloin on melko mahtavaa laukkailla leppoisaa laukkaa peltojen poikki, antaa hevosen hoitaa etenemisen ja vaan katsella maalaismaisemia. Tuleepahan samalla hyviä ryhtiharjoituksia istuntaan. ;)

Eilen sitten oli "vain" -18 astetta pakkasta ja upea täysin tyyni aurinkoinen keli. Päätin sitten lähteä maastoon nauttimaan kauniista talvisäästä. Ajattelin vielä, että lähden ns. koulun lenkille, jossa tavallisesti on hyvin rauhallista, kun pohdin että Uuperinrinteiden suunnalla voisi olla enemmänkin liikennettä, jos laskettelijoita uskaltautuu pakkasta uhmaamaan. No, muutama muukin oli ilmiselvästi miettinyt samaa... Oli nimittäin vilkkain maastolenkki aikoihin!

Heti alkumatkasta kohtasimme kolme lasta, joista yksi oli liikkeellä hiihtäen, yksi kävellen ja yksi potkukelkalla. Ohi päästiin kunnialla, kunhan tytöt malttoivat pyynnöstäni pysähtyä paikoilleen. Sukset ohitettiin pienellä vilkaisulla, potkukelkka meinasi Dinan mielestä olla vähintäänkin kuolemaksi...

Sitten saatiinkin mennä jonkun aikaa ihan omassa rauhassamme, kunnes juuri parhaan laukkasuoran alussa seisoi traktori tien poskessa. Ja läheisessä pajukossa metsuri kaatoi puita. No, ingen panik, ohitetaan traktori, tervehditään metsuria ja nostataan sitten sen laukka. Vielä mitä! Seuraavaksi edessä näyttäisi tulevan 2 hevosta! Lähempää nähtynä ravuri kärryineen sekä toinen heppa käsihevosena. Lajitoverit olivat jostain syystä Dinan mielestä lähes yli (no ohi-) pääsemättömän kammottavia... Kuski ystävällisesti hidasti ja alkoi jutustella, jolloin Dinankin pahin kammo hälveni. Onneksi suora on piiitkä, joten vielä ehditään kivasti laukkailla, mietin ohjia keräillen. Vaan kun ei niin ei - ennenkuin ehdin laukkaa nostaa, huomaan edessä taas liikennettä. Koiravaljakko! Siis kyllä, todellakin koiravaljakko. Dina ei pelännyt koiria, mutta minua hieman pelotti sutta muistuttavat otukset jotka valjaissaan kiskoivat meitä kohti kun ohitimme... Nyt viimein päästiin laukkaamaan, mutta johan kohta ihmettelen, kun ratsu ottaa yhtäkkiä hurjan kiihdytyksen eteenpäin. No, laukattiin kuitenkin suora loppuun ihan asiallisesti ja kun siirryn raviin ja käyntiin, huomaan kintereillämme henkilöauton! Se oli tainnut sitten ajella perässämme koko laukkapätkän ajan... Päästettiin kärsivälliset autoilijat ohitse ja jatkettiin matkaa.

Pienen rauhallisemman pätkän jälkeen alkoi taas tapahtua. Tulimme koulun kohdalle, josta lenkki on saanut nimityksensä. Koulun pihassa on tietenkin luistinrata, ihan tien vieressä. Ja siellä tietenkin luistelijoita, joista osa vieläpä kiipeili kentän laidalla olevan korkean lumivallin päällä. Ja heti luistinkentän jälkeen, luultavasti kapeimmassa mahdollisessa kohdassa ajaa vastaan rekka. Siis ihan koko tien levyinen rekka. Kovaa. Ja tietenkin koko Metsäkylän varmasti ainoa piittaamaton kuski, joka ei viitsi hidastaa pätkääkään. (Yleensä siis tuolla kohtaa vain todella ystävällisiä ja huomaavaisia autoilijoita!) Jouduttiin väistämään lumipenkkaan, piikkilanka-aidan kupeeseen. Silloin kiitin kaikkia mahdollisia tahoja mielessäni siitä, että alla sattuu olemaan liikennevarma ja kuuliainen ratsu, joka ei rekoista piittaa ja malttoi pysyä pienessä tilassa aloillaan!

Loppumatkasta vastaan tuleva sauvakävelijä ei saa osakseen edes vilkaisua. Sitävastoin keskelle risteysaluetta tien laitaan jätetty rekan perävaunu on Dinan mielestä kammottava. Vai liekö vaan tuohtuneena tuijottanut väärää pysäköintiä. ;) Epäilen, että kyseessa saattoi olla saman piittaamattoman rekkakuskin tekoset, jonka olimme hetki sitten kohdanneet. Kun melkein oltiin kotipihassa jo, vastaan ehti vielä suhata nurkan takaa yllättäen kevytmoottoripyörä... Mutta selvittiinpä siitäkin lenkistä ja silloin kun ei liikennettä ollut ihan ruuhkaksi asti, ihasteltiin kauniita maisemia ja päästiin tekemään ihan töitäkin ja Dina malttoi rentoutuakin. Aika hyvin minusta hevoselta, jolla ei pitänyt pystyä maastoilemaan ollenkaan, ainakaanyksin! ;)

Sanoinkin takaisin päästyämme, että tänään tulikin vastaan kaikki kuviteltavissa olevat kulkupelit. Mutta tarkemmin ajateltuna ainakin moottorikelkat ja irtokoirat jäivät vielä puuttumaan. Ne kohdattiin edellisenä päivänä. :p

Ja meidän maastoja tuntemattomille lukijoille kerrottakoon vielä, että olen samaisella lenkillä maastoillut noin keskimäärin kerran viikossa syksystä asti. Koko tuona aikana vastaan on tullut yhteensä yksi auto, yksi kävelijä, yksi ratsukko ja yksi ravuri. Että siihen nähden vilskettä oli suhteettoman paljon...