Viime viikon teemana on ollut tutustuminen uusiin maastoihin. Koko tiimillä on muistikuvia hamasta nuoruudesta, jolloin olemme tehneet vaelluksia yms. pidempiä lenkkejä Katajasuolta nykyisten maastojemme suuntaan. Eli jotain visiota oli kaikenlaisista reiteistä, mutta niille löytäminen omalta tallilta ei ollut ihan simppeli juttu. ;)

Iskujoukko valmiina tutkimusretkelle...

Yksi maastolenkki harrastettiin jo Sannan kanssa melkein vuorikiipeilyä. Lähdettiin vaan houkuttavan näköistä polkua eteenpäin ja ennen pitkää löydettiin itsemme korkean kallion laelta (hieno näkymä merelle...) mutta kas kummaa - eipä löydetty enää sitä polkua, jota myöten olimme tulleet ja joka puolella ympärillä pelkkiä jyrkänteitä. Aikamme kallion laella seikkailtuamme Dina ystävällisesti opasti meidät kotiin. Taisi kyllästyä päämäärättömään pyöriskelyyn... :p Sen verran jyrkkää rinnettä oli tultu kalliolle ylöskin, että alas piti taluttaa kun alkoi tädeillä päätä huimata laskeutuminen. Hepsut hoitivat oman osuutensa mahtavasti ja tyynen rauhallisesti, välillä vain hieman tätien touhuille huokaillen. :D

Toisella kertaa sitten lähdimme paremmin valmistautuneena - Sanna oli oikein netissä käynyt tutkimassa karttoja. "Joo, se reitti kääntyy tältä tieltä, ainoa risteys oikealle, siitä vaan mennään. Helppo homma." Ihan kiva muuten, mutta se oli siis ainoa kartassa näkyvä risteys. IRL risteyksiä oli melko paljon enemmän. Käytiin sitten tutkimassa jokainen oikealle kääntyvä tie. ;) Löydettiin kaikenlaisia reittejä ja oltiinhan sitä muutaman kerran umpikujassakin.

Käymme yhdessä ain käymme aina rinnakkain...

Kolmas kerta toden sanoi ja löytyihän se pitkään etsitty piiiiitkä metsätie, joka siis alkaa tältä portilta. Tosin siinä vaiheessa kun reitti löytyi, oltiin sitä etsiessä jo tehty yli tunnin lenkki ja kotiinkin oli vielä matkaa. Jätimme siis tuon reitin tutkimisen seuraavaan kertaan - nythän tiedämme miten sinne löydetään!

Jesh! Löydettiinpäs!

Tuonnepäin seuraavaksi

Kotona sitten tietenkin urheiden maastoratsujen hoitelu. Tässä tutkitaan Dinan takajalan haavan tilannetta. Tallissa oli jo sen verran hämärää ja haava hankalassa paikassa että otin otsalampun avuksi. Otsalamppu oli Dinan mielestä todella järkyttävä ja epäilyttävä, joten sen piti koko ajan tiirailla tarkkaan, mitä oikein touhuan moisen kapistuksen kanssa siellä mahan alla...

Sitten vielä hyvänyön toivotukset ja tyytyväiset hepat jäävät rouskuttamaan heiniään. :)

ps. Tänään kävimme vuorostaan KotiKoutsin kanssa maastoilemassa ja nyt suunnattiin suoraan portille ja siitä eteenpäin. Ja kylläpä olikin kivaa - paineltiin menemään ravia ja laukkaa oikein sydämen halusta. Tietä riitti ja riitti ja riitti mennä vaan. Hepoillakin oli hauskaa kun sai päästellä laukkaa niin lujaa kuin kintuista lähti. Pari tuntia mentiin ihan reippaaseen tahtiin, eikä vieläkään loppuneet reitit. Tämmöiseen maastoiluun ei olla päästy Katiksella! :)