Kevät tuli aikaisin ja tiet ovat sulaneet mukavan pehmeiksi. Tänään siis päästiin viimein Dinan kanssa oikein laukkaamaankin maastossa, tähän asti kun on vaan käveleskelty ja ihan pikkuisen ravattu. Typykkä oli hieman riemastunut moisesta ajatuksesta ja sillä meinas homma vähän niin sanotusti "lähteä hanskasta". Ei siis niinkään ratsu, vaan ajatus siellä ratsun aivossa... Eli siis kun oli niin kovin jännää ja olis pitänyt päästä harppomaan hurjan kovaa mutta tylsä täti ei antanut vaan piti mennä ihan liian hiljaa ja hallitusti. ;) Niin sitten piti tuhahdella ja pärähdellä ja pomppelehtia paikallaan. Eikä siltikään saanut mennä kovempaa! :o Kuinka rankkaa voikaan pienen (?) hevosen elämä olla. :D

Hienosti siis meni ekaksi kerraksi. Eiköhän se malttikin siitä kasva. :) Turvaseurana ja hätäjarruna edessä oli tietenkin boifrendi Leijona ja KotiKoutsi.